Fernando Aramburu
(författare)
,
Juhani Rajalin
(berättare)
Poika ljudbok
175 kr
Traagisiin tositapahtumiin perustuva baskiperheen tarina Äidinmaan tekijältä. ”Aramburu on saanut aikaan yhden eheimmistä, kauneimmista ja vakuuttavimmista romaaneistaan – Poika on hämmästyttävä sukellus yhteiskuntaan, perheeseen ja siten myös yleisinhimilliseen empatiaan.” – El Mundo Kahdeksankymppinen Nicasio käy joka torstai Ortuellan hautausmaalla tyttärenpoikansa haudalla. Poika oli yksi nii…
Traagisiin tositapahtumiin perustuva baskiperheen tarina Äidinmaan tekijältä. ”Aramburu on saanut aikaan yhden eheimmistä, kauneimmista ja vakuuttavimmista romaaneistaan – Poika on hämmästyttävä sukellus yhteiskuntaan, perheeseen ja siten myös yleisinhimilliseen empatiaan.” – El Mundo Kahdeksankymppinen Nicasio käy joka torstai Ortuellan hautausmaalla tyttärenpoikansa haudalla. Poika oli yksi niistä viidestäkymmenestä lapsesta, jotka kuolivat Ortuellan koulun kaasuräjähdyksessä lokakuussa 1980. Onnettomuus järkytti koko Espanjaa ja repi hajalle niin Nicasion kuin monen muunkin kyläläisen perheen. Monta vuotta tapahtumien jälkeen murhenäytelmään palataan käytännönläheisen Mariaje-äidin ja todellisuutta pakenevan Nicasio-ukin tarinoiden kautta. Kun Mariaje yrittää päästä elämässään eteenpäin menetyksestä huolimatta, Nicasio pakenee fantasiamaailmaansa, jossa poika elää edelleen.Elämänmakuiset henkilöt ja eri näkemysten yhteentörmäykset tuovat tarinaan inhimillistä lämpöä, hienoviritteistä huumoria unohtamatta. Fernando Aramburu (s. 1959) on aikamme merkittävimpiä espanjalaiskirjailijoita. Hän syntyi Baskimaassa mutta asuu nykyään Saksassa. Aramburun teoksille on myönnetty lukuisia merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, mutta vasta Äidinmaa (Patria, 2016) nousi kansainväliseksi menestykseksi. HBO sovitti teoksen TV-sarjaksi. Aramburun teoksissa ihmistä peilataan aina suhteessa kollektiiviseen historiaan: yksilö on sosiaalisen kontekstinsa muokkaama.
Ljudbok
175 kr
E-bok
165 kr
Förlag
WSOY
Utgiven
16.04.2026
Längd
6:15
Genrer
Romaner, Annan Skönlitteratur
Språk
Finnish
Format
mp3
Kopieringsskydd
unknown
ISBN
9789510523537
Traagisiin tositapahtumiin perustuva baskiperheen tarina Äidinmaan tekijältä. ”Aramburu on saanut aikaan yhden eheimmistä, kauneimmista ja vakuuttavimmista romaaneistaan – Poika on hämmästyttävä sukellus yhteiskuntaan, perheeseen ja siten myös yleisinhimilliseen empatiaan.” – El Mundo Kahdeksankymppinen Nicasio käy joka torstai Ortuellan hautausmaalla tyttärenpoikansa haudalla. Poika oli yksi niistä viidestäkymmenestä lapsesta, jotka kuolivat Ortuellan koulun kaasuräjähdyksessä lokakuussa 1980. Onnettomuus järkytti koko Espanjaa ja repi hajalle niin Nicasion kuin monen muunkin kyläläisen perheen. Monta vuotta tapahtumien jälkeen murhenäytelmään palataan käytännönläheisen Mariaje-äidin ja todellisuutta pakenevan Nicasio-ukin tarinoiden kautta. Kun Mariaje yrittää päästä elämässään eteenpäin menetyksestä huolimatta, Nicasio pakenee fantasiamaailmaansa, jossa poika elää edelleen.Elämänmakuiset henkilöt ja eri näkemysten yhteentörmäykset tuovat tarinaan inhimillistä lämpöä, hienoviritteistä huumoria unohtamatta. Fernando Aramburu (s. 1959) on aikamme merkittävimpiä espanjalaiskirjailijoita. Hän syntyi Baskimaassa mutta asuu nykyään Saksassa. Aramburun teoksille on myönnetty lukuisia merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, mutta vasta Äidinmaa (Patria, 2016) nousi kansainväliseksi menestykseksi. HBO sovitti teoksen TV-sarjaksi. Aramburun teoksissa ihmistä peilataan aina suhteessa kollektiiviseen historiaan: yksilö on sosiaalisen kontekstinsa muokkaama.
Inga recensioner än