Daalioita ja sipulinvarsia (ljudbok) av Leeni Peltonen
Gratis smakprov
Leeni Peltonen , Linda Wiklund (berättare)

Daalioita ja sipulinvarsia (Mansikkatie #1) ljudbok

215 kr
Siirtolapuutarhalla uusi elämänvaihe voi alkaa. ”Mökin hankkiminen kuului unelmaan nimeltä uusi elämä. Kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut, hän tarvitsi jotakin, johon voisi kiinnittyä. Jotain ihan omaa, jotain ihan uutta. Jotain aivan muuta kuin järkevää tai tehokasta.” Iiris Ruususella on moni asia kunnossa: työpaikka kirjastossa ja kotoa pois muuttaneet aikuiset lapset. Repussa kulkee myö…
Siirtolapuutarhalla uusi elämänvaihe voi alkaa. ”Mökin hankkiminen kuului unelmaan nimeltä uusi elämä. Kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut, hän tarvitsi jotakin, johon voisi kiinnittyä. Jotain ihan omaa, jotain ihan uutta. Jotain aivan muuta kuin järkevää tai tehokasta.” Iiris Ruususella on moni asia kunnossa: työpaikka kirjastossa ja kotoa pois muuttaneet aikuiset lapset. Repussa kulkee myös paljon murskaksi jauhaantuneita unelmia ja loppuun kulutettu avioliitto. Kun Iiris hankkii epäilyksistä huolimatta siirtolapuutarha­mökin, alkaa uusi elämänvaihe lemmikinsinisessä mökissä, villiintyneessä puutarhassa ja yhteisössä, joka tuo mukanaan monenlaisia yllätyksiä.Vaahterametsän siirtolapuutarhalla Iiris tuntee aluksi ulkopuolisuutta, mutta pian alkaa tapahtua, kun oma palsta ja monenkirjavat naapurit tulevat tutuiksi. Paljastuuko unelmien todellinen luonne, kun niitä lähtee toteuttamaan rohkeasti?Daalioita ja sipulinvarsia on Vaahterametsän siirtola­puutarhaan sijoittuva lämminhenkinen feelgood-romaani, joka käsittelee arjen iloja ja han­kauksia, keski-iän muutoksia, aikuisena ystävystymistä ja puutarhanhoitoa. Jokainen puutarhaelämästä haaveileva pääsee tarinan myötä osaksi siirtolapuutarhan elämänmenoa. Mansikkatie-sarjalle on luvassa myös jatkoa: hurmaava toinen osa Chilejä ja köynnösruusuja ilmestyy keväällä 2027.Leeni Peltonen (s. 1961 Heinola) on Helsingissä asuva kirjailija ja toimittaja, joka on tehnyt työuraa aikakauslehdissä. Feelgood-sarjan aloittava Daalioita ja sipulinvarsia on Peltosen ensimmäinen romaani. Kirjailija on mökkeillyt Marjaniemen siirtolapuutarhassa jo vuosia eikä enää voisi kuvitella elämää ilman siirtolapuutarhaa. Hän on heikkona myös brittiläisiin puutarhoihin, joihin karkaa aina tilaisuuden tullen. Muuten hän kitkee sinnikkäästi ohdakkeita puutarha­tilkullaan ja viettää aikaa puolison, kolmen aikuisen lapsen ja yhden lapsenlapsen kanssa.
Ljudbok 215 kr
E-bok 195 kr
Författare Leeni Peltonen (författare), Linda Wiklund (berättare), Laura Noponen (annat)
Förlag Docendo
Utgiven 10.06.2026
Längd 7:58
Genrer Romaner, Romantik, Annan Skönlitteratur
Serie Mansikkatie
Del i serie 1
Språk Finnish
Format mp3
Kopieringsskydd Okänt
ISBN 9789528506843

Siirtolapuutarhalla uusi elämänvaihe voi alkaa. ”Mökin hankkiminen kuului unelmaan nimeltä uusi elämä. Kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut, hän tarvitsi jotakin, johon voisi kiinnittyä. Jotain ihan omaa, jotain ihan uutta. Jotain aivan muuta kuin järkevää tai tehokasta.” Iiris Ruususella on moni asia kunnossa: työpaikka kirjastossa ja kotoa pois muuttaneet aikuiset lapset. Repussa kulkee myös paljon murskaksi jauhaantuneita unelmia ja loppuun kulutettu avioliitto. Kun Iiris hankkii epäilyksistä huolimatta siirtolapuutarha­mökin, alkaa uusi elämänvaihe lemmikinsinisessä mökissä, villiintyneessä puutarhassa ja yhteisössä, joka tuo mukanaan monenlaisia yllätyksiä.Vaahterametsän siirtolapuutarhalla Iiris tuntee aluksi ulkopuolisuutta, mutta pian alkaa tapahtua, kun oma palsta ja monenkirjavat naapurit tulevat tutuiksi. Paljastuuko unelmien todellinen luonne, kun niitä lähtee toteuttamaan rohkeasti?Daalioita ja sipulinvarsia on Vaahterametsän siirtola­puutarhaan sijoittuva lämminhenkinen feelgood-romaani, joka käsittelee arjen iloja ja han­kauksia, keski-iän muutoksia, aikuisena ystävystymistä ja puutarhanhoitoa. Jokainen puutarhaelämästä haaveileva pääsee tarinan myötä osaksi siirtolapuutarhan elämänmenoa. Mansikkatie-sarjalle on luvassa myös jatkoa: hurmaava toinen osa Chilejä ja köynnösruusuja ilmestyy keväällä 2027.Leeni Peltonen (s. 1961 Heinola) on Helsingissä asuva kirjailija ja toimittaja, joka on tehnyt työuraa aikakauslehdissä. Feelgood-sarjan aloittava Daalioita ja sipulinvarsia on Peltosen ensimmäinen romaani. Kirjailija on mökkeillyt Marjaniemen siirtolapuutarhassa jo vuosia eikä enää voisi kuvitella elämää ilman siirtolapuutarhaa. Hän on heikkona myös brittiläisiin puutarhoihin, joihin karkaa aina tilaisuuden tullen. Muuten hän kitkee sinnikkäästi ohdakkeita puutarha­tilkullaan ja viettää aikaa puolison, kolmen aikuisen lapsen ja yhden lapsenlapsen kanssa.

Inga recensioner än