Yhdysvaltain idea (ljudbok) av Markku Henriksson
Gratis smakprov
Markku Henriksson , Tuukka Haapaniemi (berättare)

Yhdysvaltain idea ljudbok

179 kr
Mistä Yhdysvalloissa on kyse?Palkitun asiantuntijan ajankohtainen teos jäljittää Yhdysvaltain ideaa ja sen toteutumista. Yhdysvaltoja perustettaessa 1700-luvun lopulla ajatuksena oli luoda sen ajan eurooppalaisista kuningaskunnista selvästi poikkeava valtio, jonka perusperiaateisiin kuuluvat ihmisten välinen tasa-arvoisuus, tasavaltalaisuus, vapaus ja demokratia. Onnistuttiinko tässä?Alusta saakk…
Mistä Yhdysvalloissa on kyse?Palkitun asiantuntijan ajankohtainen teos jäljittää Yhdysvaltain ideaa ja sen toteutumista. Yhdysvaltoja perustettaessa 1700-luvun lopulla ajatuksena oli luoda sen ajan eurooppalaisista kuningaskunnista selvästi poikkeava valtio, jonka perusperiaateisiin kuuluvat ihmisten välinen tasa-arvoisuus, tasavaltalaisuus, vapaus ja demokratia. Onnistuttiinko tässä?Alusta saakka Yhdysvaltain ideaan on kuulunut myös kasvu ja laajeneminen. Liittovaltio syntyi ideologisen vallankumouksen kautta, mutta jo sitä edeltäneet siirtokunnat perustuivat vahvasti ideologisille uskonnollisille ajatuksille. Yhdysvallat oli kenties syntyessään vallankumouksellinen ja radikaali, mutta nykyisin se on eurooppalaisesta näkökulmasta pikemminkin konservatiivinen tai liberaalinen.Yhdysvaltain idea pohtii maan yhteiskunnallisen järjestelmän rakenteita ja rakentumista. Mukana ovat niin Yhdysvalloissa vallitsevat ideologiat, poliittisten puolueiden muutokset, väestön erilaisuus ja eripuraisuus, aktiivinen ulkopolitiikka ja isolationismi kuin maan tuleva suunta Donald Trumpin toisen presidenttikauden alkaessa.Markku Henriksson on Yhdysvalloissa ja Kanadassa palkittu Pohjois-Amerikan tutkija, joka on kirjoittanut laajalti Amerikkojen historiasta, kulttuurista ja alkuperäiskansojen asemasta. Hänen 2022 ilmestynyt kirjansa Melkein valittu kansa kertoo Yhdysvaltain alueellisista kulttuureista. Henrikssonin monumentaalinen historia Tähtilipun maa oli puolestaan tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana 2021.
Ljudbok 179 kr
E-bok 169 kr
Författare Markku Henriksson (författare), Tuukka Haapaniemi (berättare), Markko Taina (annat)
Förlag Tammi
Utgiven 25.03.2025
Längd 16:34
Genrer Samhälle Och Politik, Fackböcker, Historia & Arkeologi
Språk Finnish
Format mp3
Kopieringsskydd Vattenmärkt
ISBN 9789520467074

Mistä Yhdysvalloissa on kyse?Palkitun asiantuntijan ajankohtainen teos jäljittää Yhdysvaltain ideaa ja sen toteutumista. Yhdysvaltoja perustettaessa 1700-luvun lopulla ajatuksena oli luoda sen ajan eurooppalaisista kuningaskunnista selvästi poikkeava valtio, jonka perusperiaateisiin kuuluvat ihmisten välinen tasa-arvoisuus, tasavaltalaisuus, vapaus ja demokratia. Onnistuttiinko tässä?Alusta saakka Yhdysvaltain ideaan on kuulunut myös kasvu ja laajeneminen. Liittovaltio syntyi ideologisen vallankumouksen kautta, mutta jo sitä edeltäneet siirtokunnat perustuivat vahvasti ideologisille uskonnollisille ajatuksille. Yhdysvallat oli kenties syntyessään vallankumouksellinen ja radikaali, mutta nykyisin se on eurooppalaisesta näkökulmasta pikemminkin konservatiivinen tai liberaalinen.Yhdysvaltain idea pohtii maan yhteiskunnallisen järjestelmän rakenteita ja rakentumista. Mukana ovat niin Yhdysvalloissa vallitsevat ideologiat, poliittisten puolueiden muutokset, väestön erilaisuus ja eripuraisuus, aktiivinen ulkopolitiikka ja isolationismi kuin maan tuleva suunta Donald Trumpin toisen presidenttikauden alkaessa.Markku Henriksson on Yhdysvalloissa ja Kanadassa palkittu Pohjois-Amerikan tutkija, joka on kirjoittanut laajalti Amerikkojen historiasta, kulttuurista ja alkuperäiskansojen asemasta. Hänen 2022 ilmestynyt kirjansa Melkein valittu kansa kertoo Yhdysvaltain alueellisista kulttuureista. Henrikssonin monumentaalinen historia Tähtilipun maa oli puolestaan tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana 2021.

Inga recensioner än