Joutsenlaulu (ljudbok) av Timo Kalevi Forss
Gratis smakprov
Timo Kalevi Forss , Timo Kalevi Forss (berättare)

Joutsenlaulu ljudbok

389 kr
Hittinikkarin elämäntarina vihdoin julki.Yö-yhtyeestä ei olisi tullut suomirockin jättiläistä ilman Jussi Hakulista. Hänen kynästään syntyivät yhtyeen tunnetuimmat kappaleet, kuten ”Joutsenlaulu” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen”.Jussi Hakulisen (1964-2022) kirjoittamat klassikot tuntee koko Suomen kansa, mutta niiden tekijä on tähän saakka jäänyt vähemmälle huomiolle. Kaivattu elämäkerta kertoo lahj…
Hittinikkarin elämäntarina vihdoin julki.Yö-yhtyeestä ei olisi tullut suomirockin jättiläistä ilman Jussi Hakulista. Hänen kynästään syntyivät yhtyeen tunnetuimmat kappaleet, kuten ”Joutsenlaulu” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen”.Jussi Hakulisen (1964-2022) kirjoittamat klassikot tuntee koko Suomen kansa, mutta niiden tekijä on tähän saakka jäänyt vähemmälle huomiolle. Kaivattu elämäkerta kertoo lahjakkaasta lauluntekijästä, joka eli risaisen elämän.Hakulinen oli Yön alkuperäinen kosketinsoittaja, mutta hän jätti yhtyeen jo vuonna 1985. Soolouransa lomassa hän jatkoi kappaleiden kirjoittamista Yölle, vaikka välit laulaja Olli Lindholmin kanssa olivat välillä poikki.
Ljudbok 389 kr
E-bok 389 kr
Författare Timo Kalevi Forss (författare), Timo Kalevi Forss (berättare), Tommi Tukiainen (annat)
Förlag Otava
Utgiven 18.08.2026
Genrer Biografier & Memoarer, Biografier, Konst, Musik, Teater, Film
Språk Finnish
Format mp3
Kopieringsskydd Okänt
ISBN 9789511527701

Hittinikkarin elämäntarina vihdoin julki.Yö-yhtyeestä ei olisi tullut suomirockin jättiläistä ilman Jussi Hakulista. Hänen kynästään syntyivät yhtyeen tunnetuimmat kappaleet, kuten ”Joutsenlaulu” ja ”Rakkaus on lumivalkoinen”.Jussi Hakulisen (1964-2022) kirjoittamat klassikot tuntee koko Suomen kansa, mutta niiden tekijä on tähän saakka jäänyt vähemmälle huomiolle. Kaivattu elämäkerta kertoo lahjakkaasta lauluntekijästä, joka eli risaisen elämän.Hakulinen oli Yön alkuperäinen kosketinsoittaja, mutta hän jätti yhtyeen jo vuonna 1985. Soolouransa lomassa hän jatkoi kappaleiden kirjoittamista Yölle, vaikka välit laulaja Olli Lindholmin kanssa olivat välillä poikki.

Inga recensioner än