104 kuuluisaa möläytystä (ljudbok) av Vesa Sisättö
Gratis smakprov
Vesa Sisättö , Arttu Kurttila (berättare)

104 kuuluisaa möläytystä ljudbok

205 kr
Möläyttäjä sanoo epähuomiossa jotain, mitä ei olisi pitänyt sanoa. Esimerkiksi totuuden tai muuta täysin sopimatonta. 104 kuuluisaa möläytystä kokoaa viihtyisäksi paketiksi möläytyksiä Suomesta ja maailmalta, historian hämäristä 2000-luvun nettimaailmaan. Möläytykset ovat herättäneet suuttumusta, hilpeyttä ja toisinaan myötähäpeää. Niistä on seurannut hämmennystä, skandaaleja, vaalitappioita ja B…
Möläyttäjä sanoo epähuomiossa jotain, mitä ei olisi pitänyt sanoa. Esimerkiksi totuuden tai muuta täysin sopimatonta. 104 kuuluisaa möläytystä kokoaa viihtyisäksi paketiksi möläytyksiä Suomesta ja maailmalta, historian hämäristä 2000-luvun nettimaailmaan. Möläytykset ovat herättäneet suuttumusta, hilpeyttä ja toisinaan myötähäpeää. Niistä on seurannut hämmennystä, skandaaleja, vaalitappioita ja Berliinin muurin murtuminen. Hyvä möläytys saatetaan muistaa vielä sittenkin, kun kaikki muu möläyttäjästä on unohtunut. Aika monet möläytykset ovat sellaisia, että ne nykyään tiedetään täysin todeksi, mutta aikalaisilla on ollut sulattelemista. 104 kuuluisaa möläytystä tarjoaa kiinnostavan ja viihdyttävän lukutuokion. Se saattaa myös lohduttaa, kun seuraavan kerran innostut parin lasillisen jälkeen lausumaan mietteitäsi. Vesa Sisättö on Espoossa asuva kirjailija ja toimittaja, joka on kirjoittanut mm. kirjat 101 yllättävää faktaa, 102 murrettua myyttiä ja 103 kummallista juttua.
Ljudbok 205 kr
Författare Vesa Sisättö (författare), Arttu Kurttila (berättare)
Förlag Avain
Utgiven 06.05.2026
Längd 1:00
Genrer Biografier & Memoarer, Biografier, Humor
Språk Finnish
Format mp3
Kopieringsskydd Okänt
ISBN 9789523046085

Möläyttäjä sanoo epähuomiossa jotain, mitä ei olisi pitänyt sanoa. Esimerkiksi totuuden tai muuta täysin sopimatonta. 104 kuuluisaa möläytystä kokoaa viihtyisäksi paketiksi möläytyksiä Suomesta ja maailmalta, historian hämäristä 2000-luvun nettimaailmaan. Möläytykset ovat herättäneet suuttumusta, hilpeyttä ja toisinaan myötähäpeää. Niistä on seurannut hämmennystä, skandaaleja, vaalitappioita ja Berliinin muurin murtuminen. Hyvä möläytys saatetaan muistaa vielä sittenkin, kun kaikki muu möläyttäjästä on unohtunut. Aika monet möläytykset ovat sellaisia, että ne nykyään tiedetään täysin todeksi, mutta aikalaisilla on ollut sulattelemista. 104 kuuluisaa möläytystä tarjoaa kiinnostavan ja viihdyttävän lukutuokion. Se saattaa myös lohduttaa, kun seuraavan kerran innostut parin lasillisen jälkeen lausumaan mietteitäsi. Vesa Sisättö on Espoossa asuva kirjailija ja toimittaja, joka on kirjoittanut mm. kirjat 101 yllättävää faktaa, 102 murrettua myyttiä ja 103 kummallista juttua.

Inga recensioner än