Histamiini ja Koni Alakulo (Keltanokka) e-bok

Histamiinin ja Titiinan, kahden pienen marionettihevosen, iloinen matka päättyy yllättäen umpikujaan. Vastassa on kaatumaisillaan oleva talli ja sen synkeä asukas Koni Alakulo, joka ei muista enää mitä suree, mutta on murheen murtama. Eikä se oikeastaan ihme ole. Kun kumppanukset maistavat Konin jauhamaa kitkerää heinää, he säikähtävät. Mitä se oikein on? No, murheheinää tietenkin. Samalla selviää sekin, ettei Alakulonalhonkujalta ole poispääsyä kuin Surun suon kautta. Sinne on siis lähdettävä, kunhan Koni Alakulo on ensin saatu suostuteltua oppaaksi. Mutta Surun suosta ei selvitäkään noin vain. Sinne ovat kadota niin Koni Alakulo kuin Histamiinikin. Vain Titiina seisoo haurailla pitkospuilla hirnumassa apua. Viime hetkellä Koni Alakulon päähän onneksi putkahtaa onnellinen ajatus ja eläimet pääsevät pois upottavalta suolta. Tyynen metsän kautta he päätyvät vihdoin Ilokukkulalle. Vaikeudet on voitettu ja Koni Alakulokin löytänyt oman itsensä, heppa Alvarin. On aika laulaa yhdessä riemukkaasti Histamiinin laulua: Klip, klop, klop klophevonen on pop! Synnyin Savonlinnassa ohikulkumatkalla ja sen jälkeen ohikulkuja on riittänyt. Koululuokkiakin ehti kertyä yhdeksän, pohjoisimmat Kemijärvellä, eteläisin Järvenpäässä. Ylioppilaaksi tulin Mikkelin yhteiskoulusta 1959. Nykyinen kotipaikkani on jo pitkään ollut Helsinki. Julkisen kirjoittamisen aloitin seitsenvuotiaana, jolloin ensimmäinen runoni julkaistiin lehdessä. Maakunnallisten lehtien nuortenpalstat olivat sen jälkeen vuosia pontevan avustustoimintani kohteina. Varsinaisen kirjailijan työni aloitin televisiokäsikirjoituksilla. Vanhimmat lapset ja kokopäivätyö veivät sen verran aikaa opiskelulta, että valmistuin Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta 1967. Sitä ennen olin saanut monenlaista työkokemusta rakennuksilla ja tehtaissa sekä teknistä koulutusta Yleisradion tarkkailijakurssilla. Työpaikkojani ovat olleet mm. Oy Yleisradio Ab / TV äänitarkkailijana, IBM, Työtehoseura, verohallitus, Espoon kaupunki ja Helsingin kaupunki, kaikissa tiedottajana ja toimittajana. Päivätyössäni kirjoitin aikuisille, joten oli luontevaa kirjoittaa kirjoja lapsille ja nuorille. Vasta nyt vapaana kirjailijana kirjoitan myös aikuisille. railimikkanen.blogspot.fi Tuotanto: Kalpeat naamat. Otava, 1976. Ikkunaton talo. Otava, 1977. Meidän suomalainen Töpö. Otava, 1977. Mä tuun mukaan. Otava, 1979.  Kettu tahtoo ystäväksi. Otava, 1980. Histamiini hukassa. Otava, 1982. Histamiinin hiihtoretki. Otava, 1983. Histamiini merellä. Otava, 1984. Thuongin päivä. Otava, 1984. Histamiini ratsupoliisina. Otava, 1985. Pitkänen, Matti A.: Kissanpennun kesä. Otava, 1985. Histamiini löytää timantin. Otava, 1986. Minun oma nimeni. Otava, 1987.  Histamiinista tulee kummi. Otava, 1988. Hyvästi! Toivoo Jere. Otava, 1990. Teatteriin! Ida Aalbergin nuoruus. Otava, 1990. Pikkuilves Kotimetsässä. Lasten oma kirjakerho, 1992. Kustaa Piponiuksen kutistusflunssa. Otava, 1995. Onni on Omenatiellä. Kirjastopalvelu, 1995. Karhun kumarrus. Miina Sillanpään nuoruus. Otava, 1996.  Mikkanen, Raili & Mikkanen, Niko: Kuolleet kaupungit. Otava, 1996. Morsianten ilta. Kolmiokirja, 1996. Koukussa. Otava, 1997. Aurora. Keisarinnan hovineito. Otava, 1998. Mikkanen, Raili & Mikkanen, Niko: Hämähäkkitemppeli. Otava, 1999. Harmaaviirullinen Silli. Tammi, 2000. Aavikoiden seikkailija. Tammi, 2001. Histamiini, joulun sankari. Tammi, 2001. Kirppuina maailmankartalla. Tammi, 2001. Ei ole minulle suvannot! Aino Kallaksen nuoruus. Tammi, 2002. Laulavat varpaat. Tammi, 2002. Histamiini rakentaa lautan. Tammi, 2003.  Kahdentoista vala. Tammi, 2003.  Sanni, tulinen irlantilainen. Tammi, 2003.  Myrkkypuun marjat. Tammi, 2004. Ystävämme His