Hämärän jäljet e-bok

"Tee se."Asko Sahlberg häikäisee jälleen.Hämärän jäljet on jatkoa Asko Sahlbergin esikoisromaanille Pimeän ääni. Päähenkilö ja miljöö ovat samat, aika viisi vuotta myöhemmin. Täydellisessä yksinäisyydessä elänyt mies on herännyt ja palannut ihmisten pariin. Varattomuuttaan hän on päätynyt rähjäiseen asuntohotelliin kaupunginosassa, jonka ihmiskohtalot tempaavat hänet mukaansa; mies tutustuu alueen suomalaisiin ja muihin siirtolaisiin, heidän huumeiden ja väkivallan sävyttämiin vaiheisiinsa. Vuosia sitten mies on valinnut tietoiseksi selviytymisstrategiaksi vihan, nyt sen paikan ottaa myötätunto. Samalla hänen synkkä näkemyksensä alkaa rakoilla ja katkerien kuvien läpi näkyvät kaupungin kauneus ja päivästä toiseen jaksavien ihmisten uljaus. Göteborgissa asuva Asko Sahlberg on syntynyt Heinolassa 30. syyskuuta 1964. Paikkakuntia hänen matkansa varrelle on jäänyt niin paljon, että hän kokee itsensä juurettomaksi. Työskenneltyään vuosikymmenen media-alalla toimittajana ja loppuvaiheessa lehdenkustantajana Sahlberg muutti suuntaa - hän vietti joitakin vuosia Suomessa kiertelevää elämää, teki silloin tällöin erilaisia hanttitöitä ja etsi yhteiskunnan odotuksista piittaamatta omaa tietään. Sen hän sanoo löytäneensä esikoisteoksensa Pimeän ääni kautta; lapsuudesta asti kumpuava kutsumus toteutuu hänen pyrkimyksessään luoda ura ammattikirjailijana. Nykyisin Sahlberg viettää pienimuotoista, hiljaista ja vaatimatonta omakotitaloelämää. Hän kirjoittaa pienessä, työtiloiksi kunnostamassaan mökissä suojeltuun lehtoalueeseen rajoittuvan tontin perällä. Keskustan sijaan hänellä on nykyisin tapana käydä kävelemässä ja istuskelemassa läheisessä merenrannassa ja hän kertoo myös että on ikääntyessään viehättynyt puutarhan hoidosta. Kirjailija Sahlbergin keskeisin harrastus on kuitenkin istua kuuntelemassa tuulta ja sadetta. [...] Sahlberg on etevä moniaistisen tunnelman tiivistäjä. Hän tihentää sävyt, kuvailee suorastaan sillanpääläisin adjektiivein (tuijottajan "luometon" katse) pelkäämättä ja päätymättä banaaliin maalailuun. – Matti Mäkelä, Aamulehti