Tytöt tytöt tytöt (selkokirja) (e-bok) av Ilona Ahti
Ilona Ahti , Daniela Hakulinen

Tytöt tytöt tytöt (selkokirja) e-bok

169 kr
Selkomukautus nuortenromaanista Tytöt tytöt tytöt. Tytöt Mimmi, Rönkkö ja Emma miettivät, mitä rakkaus voisi olla. Mimmi ei usko rakkauteen. Rönkkö haluaa löytää yhteyden toiseen ihmiseen, ja eräänä päivänä hän tapaa Emman. Mimmi ja Rönkkö työskentelevät yhdessä smoothie-baarissa, johon Emma tulee asiakkaaksi. Mimmin ja Emman välillä on vetovoimaa, josta Rönkkö haaveilee. Mutta Emma on taitoluist…
Selkomukautus nuortenromaanista Tytöt tytöt tytöt. Tytöt Mimmi, Rönkkö ja Emma miettivät, mitä rakkaus voisi olla. Mimmi ei usko rakkauteen. Rönkkö haluaa löytää yhteyden toiseen ihmiseen, ja eräänä päivänä hän tapaa Emman. Mimmi ja Rönkkö työskentelevät yhdessä smoothie-baarissa, johon Emma tulee asiakkaaksi. Mimmin ja Emman välillä on vetovoimaa, josta Rönkkö haaveilee. Mutta Emma on taitoluistelija, ja hän on pitkään keskittynyt vain uraansa. Lopulta jokaisen tytön täytyy päättää, mikä on heille tärkeintä. Minkä puolesta he haluavat taistella? Romaani perustuu elokuvaan Tytöt, tytöt, tytöt. Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen ovat elokuvan käsikirjoittajat. Ilona Ahti (s. 1987) ja Daniela Hakulinen (s. 1984) ovat kirjailijoita ja palkittuja tv- ja elokuvakäsikirjoittajia. He kirjoittivat yhdessä Tytöt tytöt tytöt -menestyselokuvan. Satu Leisko on Seesam-palkinnolla palkittu kirjailija ja selkokielen asiantuntija, joka kirjoittaa sekä yleiskielisiä että selkokielisiä kirjoja erityisesti nuorille lukijoille. Tässä teoksessa selkomukauttaja on käyttänyt tekoälyä mukautustyön alkuvaiheessa. Kaikille SELKEE-sarjan kirjoille haetaan selkotunnusta. Tälle kirjalle on myönnetty selkotunnus.
E-bok 169 kr
Författare Ilona Ahti (författare), Daniela Hakulinen (författare), Laura Lyytinen (annat), Satu Leisko (annat)
Förlag Tammi
Utgiven 16.04.2026
Genrer Unga Vuxna, Barnböcker
Språk Finnish
Format epub
Kopieringsskydd unknown
ISBN 9789520480103

Selkomukautus nuortenromaanista Tytöt tytöt tytöt. Tytöt Mimmi, Rönkkö ja Emma miettivät, mitä rakkaus voisi olla. Mimmi ei usko rakkauteen. Rönkkö haluaa löytää yhteyden toiseen ihmiseen, ja eräänä päivänä hän tapaa Emman. Mimmi ja Rönkkö työskentelevät yhdessä smoothie-baarissa, johon Emma tulee asiakkaaksi. Mimmin ja Emman välillä on vetovoimaa, josta Rönkkö haaveilee. Mutta Emma on taitoluistelija, ja hän on pitkään keskittynyt vain uraansa. Lopulta jokaisen tytön täytyy päättää, mikä on heille tärkeintä. Minkä puolesta he haluavat taistella? Romaani perustuu elokuvaan Tytöt, tytöt, tytöt. Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen ovat elokuvan käsikirjoittajat. Ilona Ahti (s. 1987) ja Daniela Hakulinen (s. 1984) ovat kirjailijoita ja palkittuja tv- ja elokuvakäsikirjoittajia. He kirjoittivat yhdessä Tytöt tytöt tytöt -menestyselokuvan. Satu Leisko on Seesam-palkinnolla palkittu kirjailija ja selkokielen asiantuntija, joka kirjoittaa sekä yleiskielisiä että selkokielisiä kirjoja erityisesti nuorille lukijoille. Tässä teoksessa selkomukauttaja on käyttänyt tekoälyä mukautustyön alkuvaiheessa. Kaikille SELKEE-sarjan kirjoille haetaan selkotunnusta. Tälle kirjalle on myönnetty selkotunnus.

Inga recensioner än