Vera Vala
(författare)
Suden hetki (Arianna de Bellis #6) e-bok
165 kr
Kun kostonhimo määrää ihmiskunnan tulevaisuudesta, kukaan ei ole turvassa. Arianna on muuttanut perheensä kanssa Intian valtamerelle. Seychellit ovat kuitenkin muutakin kuin turkoosina kimaltelevan meren ja palmujen kehystämä lomakohde: kansainvälisten rikollisten suosimalla veroparatiisilla on myös pimeät puolensa.Bartolomeon virka rahanpesun ja terrorismin vastaisessa yksikössä muuttuu kilpajuo…
Kun kostonhimo määrää ihmiskunnan tulevaisuudesta, kukaan ei ole turvassa. Arianna on muuttanut perheensä kanssa Intian valtamerelle. Seychellit ovat kuitenkin muutakin kuin turkoosina kimaltelevan meren ja palmujen kehystämä lomakohde: kansainvälisten rikollisten suosimalla veroparatiisilla on myös pimeät puolensa.Bartolomeon virka rahanpesun ja terrorismin vastaisessa yksikössä muuttuu kilpajuoksuksi aikaa vastaan, kun epäilyttävästä rokotekampanjasta liikkeelle lähtenyt ruttoepidemia Madagaskarilla on vaarassa muuttua koko maailmaa uhkaavaksi bioaseeksi.Kun keuhkorutto leviää, vaara kohdistuu Ariannan ohella myös hänen rakkaimpiinsa. Seychellien saarivaltio eristetään, ja on selvää, ettei lääkettä riitä kaikille. Samaan aikaan Ariannan hämärä menneisyys kirii nykyhetkeä kiinni. Kaikki Ariannan elämän miehet ovat tuntuneet kantavan mukanaan pimeää puolta. Mikä on totuus taustalla vaikuttavasta el Lobosta? Kun menneet tapahtumat alkavat paljastua, Arianna joutuu kohtaamaan totuuden paitsi elämästään myös omista ja rakastettujensa valinnoista. Tekeekö petos rakkaudesta pelkkää valhetta?Suden hetki on jännitystä tihkuvan Arianna de Bellis -sarjan kuudes osa. Seychellien paratiisisaarilla Arianna kohtaa pahimmat pelkonsa – ja menneisyytensä salaisuudet.Teos on ilmestynyt alun perin 2018.Vera Vala on kirjailija ja psykologi, joka muutti takaisin Suomeen lähes 30 Italiassa vietetyn vuoden jälkeen. Vera tekee päivittäin mindfulness-meditaatiota ja rakastaa ruoanlaittoa, shakkia ja sukellusta.
E-bok
165 kr
Ljudbok
175 kr
Förlag
WSOY
Utgiven
01.09.2026
Genrer
Thriller & Spänning, Deckare
Serie
Arianna de Bellis
Del i serie
6
Språk
Finnish
Format
epub
Kopieringsskydd
Okänt
ISBN
9789510535264
Kun kostonhimo määrää ihmiskunnan tulevaisuudesta, kukaan ei ole turvassa. Arianna on muuttanut perheensä kanssa Intian valtamerelle. Seychellit ovat kuitenkin muutakin kuin turkoosina kimaltelevan meren ja palmujen kehystämä lomakohde: kansainvälisten rikollisten suosimalla veroparatiisilla on myös pimeät puolensa.Bartolomeon virka rahanpesun ja terrorismin vastaisessa yksikössä muuttuu kilpajuoksuksi aikaa vastaan, kun epäilyttävästä rokotekampanjasta liikkeelle lähtenyt ruttoepidemia Madagaskarilla on vaarassa muuttua koko maailmaa uhkaavaksi bioaseeksi.Kun keuhkorutto leviää, vaara kohdistuu Ariannan ohella myös hänen rakkaimpiinsa. Seychellien saarivaltio eristetään, ja on selvää, ettei lääkettä riitä kaikille. Samaan aikaan Ariannan hämärä menneisyys kirii nykyhetkeä kiinni. Kaikki Ariannan elämän miehet ovat tuntuneet kantavan mukanaan pimeää puolta. Mikä on totuus taustalla vaikuttavasta el Lobosta? Kun menneet tapahtumat alkavat paljastua, Arianna joutuu kohtaamaan totuuden paitsi elämästään myös omista ja rakastettujensa valinnoista. Tekeekö petos rakkaudesta pelkkää valhetta?Suden hetki on jännitystä tihkuvan Arianna de Bellis -sarjan kuudes osa. Seychellien paratiisisaarilla Arianna kohtaa pahimmat pelkonsa – ja menneisyytensä salaisuudet.Teos on ilmestynyt alun perin 2018.Vera Vala on kirjailija ja psykologi, joka muutti takaisin Suomeen lähes 30 Italiassa vietetyn vuoden jälkeen. Vera tekee päivittäin mindfulness-meditaatiota ja rakastaa ruoanlaittoa, shakkia ja sukellusta.
Inga recensioner än