Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri (e-bok) av Antti Tuuri
Antti Tuuri

Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri e-bok

315 kr
Palkittu kirjailija luovii kertomuksissaan pitkin Itämerta ja elämän virtaa.Syksyllä 1981 Tuuri löi kättä veneenrakentajan kanssa. Kirjailija ei ollut juuri purjehtinut, mutta ihastuttuaan ystävänsä esittelemään puiseen purjeveneeseen hän oli päättänyt hankkia samanlaisen. Armeijassa saadut opit syöksyveneen ajamisesta auttaisivat alkuun. Haukaksi nimetty purjevene laskettiin vesille puoltatoista…
Palkittu kirjailija luovii kertomuksissaan pitkin Itämerta ja elämän virtaa.Syksyllä 1981 Tuuri löi kättä veneenrakentajan kanssa. Kirjailija ei ollut juuri purjehtinut, mutta ihastuttuaan ystävänsä esittelemään puiseen purjeveneeseen hän oli päättänyt hankkia samanlaisen. Armeijassa saadut opit syöksyveneen ajamisesta auttaisivat alkuun. Haukaksi nimetty purjevene laskettiin vesille puoltatoista vuotta myöhemmin.Sittemmin Tuuri on purjehtinut Itämerellä ja sen lahdissa jo neljänkymmenen kesän ajan. Kirjassaan hän muistelee iloisia retkiä ja kertoo havaintoja vesiltä. Merituuli kuljettaa myös haikeuden sävyn, sillä moni purjehdustoveri on siirtynyt toiseen satamaan horisontin taa.
E-bok 315 kr
Ljudbok 329 kr
Författare Antti Tuuri (författare), Kirsti Maula (annat)
Förlag Otava
Utgiven 19.09.2024
Längd 233 sidor
Genrer Skönlitteratur, Romaner
Språk Finnish
Format epub
Kopieringsskydd Vattenmärkt
ISBN 9789511485506

Palkittu kirjailija luovii kertomuksissaan pitkin Itämerta ja elämän virtaa.Syksyllä 1981 Tuuri löi kättä veneenrakentajan kanssa. Kirjailija ei ollut juuri purjehtinut, mutta ihastuttuaan ystävänsä esittelemään puiseen purjeveneeseen hän oli päättänyt hankkia samanlaisen. Armeijassa saadut opit syöksyveneen ajamisesta auttaisivat alkuun. Haukaksi nimetty purjevene laskettiin vesille puoltatoista vuotta myöhemmin.Sittemmin Tuuri on purjehtinut Itämerellä ja sen lahdissa jo neljänkymmenen kesän ajan. Kirjassaan hän muistelee iloisia retkiä ja kertoo havaintoja vesiltä. Merituuli kuljettaa myös haikeuden sävyn, sillä moni purjehdustoveri on siirtynyt toiseen satamaan horisontin taa.

Inga recensioner än