Emma Brockes
(författare)
,
Megan Rapinoe
(författare)
Yksi elämä e-bok
169 kr
“Riko rajasi. Ole enemmän."Inspiroiva kertomus huippu-urheilijasta, joka on uskaltanut olla oma itsensä ja puhua ääneen silloinkin, kun olisi ollut turvallisinta pysyä hiljaa.Megan Rapinoe on maailman tunnetuimpia urheilijoita. Hän on johtanut kahdesti Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkueen maailmanmestaruuteen. Elämäkerrassaan Rapinoe kertoo paitsi kasvustaan maailman parhaaksi naisjalkapal…
“Riko rajasi. Ole enemmän."Inspiroiva kertomus huippu-urheilijasta, joka on uskaltanut olla oma itsensä ja puhua ääneen silloinkin, kun olisi ollut turvallisinta pysyä hiljaa.Megan Rapinoe on maailman tunnetuimpia urheilijoita. Hän on johtanut kahdesti Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkueen maailmanmestaruuteen. Elämäkerrassaan Rapinoe kertoo paitsi kasvustaan maailman parhaaksi naisjalkapalloilijaksi myös sinnikkäästä työstään tasa-arvon puolestapuhujana.Rapinoe kasvoi kuusilapsisen perheen kuopuksena konservatiivisessa pikkukaupungissa, joka ei ollut helpoin ympäristö avoimesti homoseksuaaliselle ja omapäiselle nuorelle naiselle. Hän kertoo, miten löysi oman tiensä ja päätyi lopulta suuren yleisön ikoniksi haastettuaan Yhdysvaltain jalkapalloliiton oikeuteen naispelaajien syrjinnästä ja kieltäydyttyään presidentti Donald Trumpin kutsusta Valkoiseen taloon.Megan Rapinoe (s. 1985) on Yhdysvaltain jalkapallomaajoukkueen kapteeni, joka on valittu maailman parhaaksi naisjalkapalloilijaksiEmma Brockes on tietokirjailija ja toimittaja, joka kirjoittaa muun muassa The Guardianiin, The New York Timesiin, Vogueen ja Elleen.
E-bok
169 kr
Ljudbok
185 kr
Förlag
WSOY
Utgiven
03.03.2021
Genrer
Fackböcker, Hälsa, Livsstil, Fritid, Biografier & Memoarer, Sport, Fritid & Hobby, Biografier, Litteraturvetenskap
Språk
Finnish
Format
epub
Kopieringsskydd
Vattenmärkt
ISBN
9789510456651
“Riko rajasi. Ole enemmän."Inspiroiva kertomus huippu-urheilijasta, joka on uskaltanut olla oma itsensä ja puhua ääneen silloinkin, kun olisi ollut turvallisinta pysyä hiljaa.Megan Rapinoe on maailman tunnetuimpia urheilijoita. Hän on johtanut kahdesti Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkueen maailmanmestaruuteen. Elämäkerrassaan Rapinoe kertoo paitsi kasvustaan maailman parhaaksi naisjalkapalloilijaksi myös sinnikkäästä työstään tasa-arvon puolestapuhujana.Rapinoe kasvoi kuusilapsisen perheen kuopuksena konservatiivisessa pikkukaupungissa, joka ei ollut helpoin ympäristö avoimesti homoseksuaaliselle ja omapäiselle nuorelle naiselle. Hän kertoo, miten löysi oman tiensä ja päätyi lopulta suuren yleisön ikoniksi haastettuaan Yhdysvaltain jalkapalloliiton oikeuteen naispelaajien syrjinnästä ja kieltäydyttyään presidentti Donald Trumpin kutsusta Valkoiseen taloon.Megan Rapinoe (s. 1985) on Yhdysvaltain jalkapallomaajoukkueen kapteeni, joka on valittu maailman parhaaksi naisjalkapalloilijaksiEmma Brockes on tietokirjailija ja toimittaja, joka kirjoittaa muun muassa The Guardianiin, The New York Timesiin, Vogueen ja Elleen.
Inga recensioner än