Virtahepo olohuoneessa (e-bok) av Tommy Hellsten
Tommy Hellsten

Virtahepo olohuoneessa e-bok

279 kr
Elämättä jäänyt, vaikea lapsuus velkoo saataviaan pitkälle aikuisikään. Se voi pukeutua työnarkomaniaan, ankaraan uskonnollisuuteen tai olla riippuvainen päihteistä ja toisista ihmisistä. Hoitamattomana se voi tulehduttaa koko perheen ja siirtyä uusien sukupolvien taakaksi. Todellinen toipuminen on kuitenkin mahdollista, sillä ihmisessä itsessään asuu sisäinen parantaja. Kuuntelemalla itseään voi…
Elämättä jäänyt, vaikea lapsuus velkoo saataviaan pitkälle aikuisikään. Se voi pukeutua työnarkomaniaan, ankaraan uskonnollisuuteen tai olla riippuvainen päihteistä ja toisista ihmisistä. Hoitamattomana se voi tulehduttaa koko perheen ja siirtyä uusien sukupolvien taakaksi. Todellinen toipuminen on kuitenkin mahdollista, sillä ihmisessä itsessään asuu sisäinen parantaja. Kuuntelemalla itseään voi löytää uuteen, ehyempään elämään. Tommy Hellsten kuvaa tässä klassikkokirjassaan läheisriippuvuuden oireita ja taustoja pitkän ammatillisen kokemuksensa pohjalta. Samalla kirja on kertomus hänen omasta toipumisen tiestään.Virtahepo olohuoneessa ilmestyi ensimmäisen kerran kaksikymmentä vuotta sitten mutta kirja löytää yhä uusia lukijoita. Nyt tuhansien lukijoiden suosikki on saatavana ulkoasullisesti kokonaan uudistetussa muodossa ja uudella esipuheella.
E-bok 279 kr
Ljudbok 315 kr
Författare Tommy Hellsten (författare)
Förlag Kirjapaja
Utgiven 29.10.2019
Längd 219 sidor
Genrer Fackböcker, Medicin, Psykologi Och Pedagogik
Språk Finnish
Format epub
Kopieringsskydd Vattenmärkt
ISBN 9789522472366

Elämättä jäänyt, vaikea lapsuus velkoo saataviaan pitkälle aikuisikään. Se voi pukeutua työnarkomaniaan, ankaraan uskonnollisuuteen tai olla riippuvainen päihteistä ja toisista ihmisistä. Hoitamattomana se voi tulehduttaa koko perheen ja siirtyä uusien sukupolvien taakaksi. Todellinen toipuminen on kuitenkin mahdollista, sillä ihmisessä itsessään asuu sisäinen parantaja. Kuuntelemalla itseään voi löytää uuteen, ehyempään elämään. Tommy Hellsten kuvaa tässä klassikkokirjassaan läheisriippuvuuden oireita ja taustoja pitkän ammatillisen kokemuksensa pohjalta. Samalla kirja on kertomus hänen omasta toipumisen tiestään.Virtahepo olohuoneessa ilmestyi ensimmäisen kerran kaksikymmentä vuotta sitten mutta kirja löytää yhä uusia lukijoita. Nyt tuhansien lukijoiden suosikki on saatavana ulkoasullisesti kokonaan uudistetussa muodossa ja uudella esipuheella.

Inga recensioner än