Välähdyksiä peilissä e-bok
279 kr
”Tänään on sunnuntai ja silloin mielen valtaa helposti alakulo ja koti-ikävä. Paras lääke koti-ikävään on uppoutuminen kaupungin olemukseen, sen menneisyyteen ja nykyisyyteen. Vuosisataiset kaiut leijuvat pihojen ja kivetysten yllä. Vain välähdys peilissä, ja värikuvat vaihtuvat mustavalkoisiin. Menneisyydestä meidät erottaa vain ohut kaistale aikaa. Kuin valkea verho se lepattaa tuulessa ja aika…
”Tänään on sunnuntai ja silloin mielen valtaa helposti alakulo ja koti-ikävä. Paras lääke koti-ikävään on uppoutuminen kaupungin olemukseen, sen menneisyyteen ja nykyisyyteen. Vuosisataiset kaiut leijuvat pihojen ja kivetysten yllä. Vain välähdys peilissä, ja värikuvat vaihtuvat mustavalkoisiin. Menneisyydestä meidät erottaa vain ohut kaistale aikaa. Kuin valkea verho se lepattaa tuulessa ja aika ajoin sen läpi voi erottaa edesmenneet ihmiset ja rakennukset yhtä selkeinä kuin ohikiitävän todellisuutemme.”Teos sisältää Hannu-Pekka Björkmanin esseitä. Björkman kulkee iltakävelyllä Münchenissä, muistelee jouluja ja kesiä, pohtii ihmisen salaisuutta. Hän miettii nostalgian olemusta, kertoo, millaista oli aikoinaan astua opin tielle, kuvailee talvista saunareissua – tunnelmoiden ja punniten. Tekstit on alun perin julkaistu Eeva-lehdessä kolumneina.
E-bok
279 kr
Förlag
Kirjapaja
Utgiven
16.12.2016
Längd
125 sidor
Genrer
Skönlitteratur, Essäer
Språk
Finnish
Format
epub
Kopieringsskydd
Vattenmärkt
ISBN
9789522884916
”Tänään on sunnuntai ja silloin mielen valtaa helposti alakulo ja koti-ikävä. Paras lääke koti-ikävään on uppoutuminen kaupungin olemukseen, sen menneisyyteen ja nykyisyyteen. Vuosisataiset kaiut leijuvat pihojen ja kivetysten yllä. Vain välähdys peilissä, ja värikuvat vaihtuvat mustavalkoisiin. Menneisyydestä meidät erottaa vain ohut kaistale aikaa. Kuin valkea verho se lepattaa tuulessa ja aika ajoin sen läpi voi erottaa edesmenneet ihmiset ja rakennukset yhtä selkeinä kuin ohikiitävän todellisuutemme.”Teos sisältää Hannu-Pekka Björkmanin esseitä. Björkman kulkee iltakävelyllä Münchenissä, muistelee jouluja ja kesiä, pohtii ihmisen salaisuutta. Hän miettii nostalgian olemusta, kertoo, millaista oli aikoinaan astua opin tielle, kuvailee talvista saunareissua – tunnelmoiden ja punniten. Tekstit on alun perin julkaistu Eeva-lehdessä kolumneina.
Inga recensioner än