Tärkeimmän tiedät (e-bok) av Niina Jormanainen
Niina Jormanainen

Tärkeimmän tiedät e-bok

55 kr
”Mihinkä minä tästä lähtisin,” Emilia huokaisi, ”kyllä minä haaveilin joskus lisäopiskeluista, mutta minun olisi pitänyt lähteä toiselle paikkakunnalle ja tapasin erään miehen, jonka vuoksi jäin sitten Lasselle töihin.” Villen. En olisi kestänyt olla erossa hänestä, joten vaihdoin kaikki haaveeni siihen, että voisin perustaa perheen hänen kanssaan jonakin päivänä. ”Onko se mies kanssasi v…
”Mihinkä minä tästä lähtisin,” Emilia huokaisi, ”kyllä minä haaveilin joskus lisäopiskeluista, mutta minun olisi pitänyt lähteä toiselle paikkakunnalle ja tapasin erään miehen, jonka vuoksi jäin sitten Lasselle töihin.” Villen. En olisi kestänyt olla erossa hänestä, joten vaihdoin kaikki haaveeni siihen, että voisin perustaa perheen hänen kanssaan jonakin päivänä. ”Onko se mies kanssasi vieläkin,” Sebastian kysyi ja katsoi Emilian silmiin. ”Ei ole,” Emilia sanoi ja käänsi katseensa ulos. Tai olihan Ville vieläkin hänen kanssaan tavallaan, mutta oli helpompaa sanoa, että ei ollut. Viimeinen vuosi on ollut rankin mitä Emilia on tähän mennessä kokenut. Hän saa työkomennuksen Turkkiin ja joutuu punnitsemaan, mikä on elämässä oikeasti tärkeintä - pitää kiinni menneisyydestä vai antautua uuden tuntemattoman vietäväksi.
E-bok 55 kr
Författare Niina Jormanainen (författare)
Förlag Books on Demand
Utgiven 02.10.2017
Genrer Skönlitteratur, Romaner
Språk Finnish
Format epub
Kopieringsskydd Vattenmärkt
ISBN 9789523306226

”Mihinkä minä tästä lähtisin,” Emilia huokaisi, ”kyllä minä haaveilin joskus lisäopiskeluista, mutta minun olisi pitänyt lähteä toiselle paikkakunnalle ja tapasin erään miehen, jonka vuoksi jäin sitten Lasselle töihin.” Villen. En olisi kestänyt olla erossa hänestä, joten vaihdoin kaikki haaveeni siihen, että voisin perustaa perheen hänen kanssaan jonakin päivänä. ”Onko se mies kanssasi vieläkin,” Sebastian kysyi ja katsoi Emilian silmiin. ”Ei ole,” Emilia sanoi ja käänsi katseensa ulos. Tai olihan Ville vieläkin hänen kanssaan tavallaan, mutta oli helpompaa sanoa, että ei ollut. Viimeinen vuosi on ollut rankin mitä Emilia on tähän mennessä kokenut. Hän saa työkomennuksen Turkkiin ja joutuu punnitsemaan, mikä on elämässä oikeasti tärkeintä - pitää kiinni menneisyydestä vai antautua uuden tuntemattoman vietäväksi.

Inga recensioner än