Syntinen Maria (e-bok) av Raisa Lardot
Raisa Lardot

Syntinen Maria e-bok

75 kr
Synnintunnustuksesta alkava rohkea monologiromaani kasvaa vähitellen heikkojen ja vähäosaisten puolustuspuheeksi. Mitä synti on? Maria on kysellyt sitä monesti pappismiehiltäkin, synnin erikoisasiantuntijoilta. Maria on yli viisikymmentävuotias väsynyt nainen. Tämä on hänen viimeinen päivänsä luostarissa, missä hän on ollut pohtimassa elämäänsä. Luostarin puutarhassa Maria tavoittaa Isä Q:n ja ke…
Synnintunnustuksesta alkava rohkea monologiromaani kasvaa vähitellen heikkojen ja vähäosaisten puolustuspuheeksi. Mitä synti on? Maria on kysellyt sitä monesti pappismiehiltäkin, synnin erikoisasiantuntijoilta. Maria on yli viisikymmentävuotias väsynyt nainen. Tämä on hänen viimeinen päivänsä luostarissa, missä hän on ollut pohtimassa elämäänsä. Luostarin puutarhassa Maria tavoittaa Isä Q:n ja kertoo tälle tarinansa. Maria on saanut tarpeekseen siitä, että naisten osana on taipua. Miehille maailma on luotu valloitettavaksi, ja elämä avautuu seikkailuna. On langenneita, huonoja naisia, mutta kysyykö kukaan miesten puhtauden tai viattomuuden perään. Moraalikäsitykset, jopa sielujen tila tuonpuoleisessa ovat miesten määrittelemiä, ja valtansa herraklubi rakentaa heikkojen ja nöyrien ihmisten varaan.Vepsäläissyntyinen Raisa Lardot (s. 1938) on ammentanut aiheet kirjoihinsa omasta elämästään: lapsuudesta sotavuosina ja pakolaisuudesta, avioliitosta ja avioerosta, omaishoitajan osasta, sivullisuuden tunteesta ja kaipuusta tulla hyväksytyksi.
E-bok 75 kr
Ljudbok 179 kr
Författare Raisa Lardot (författare)
Förlag WSOY
Utgiven 02.02.2015
Genrer Fackböcker, Skönlitteratur, Biografier & Memoarer, Biografier, Litteraturvetenskap, Romaner
Språk Finnish
Format epub
Kopieringsskydd Vattenmärkt
ISBN 9789510376294

Synnintunnustuksesta alkava rohkea monologiromaani kasvaa vähitellen heikkojen ja vähäosaisten puolustuspuheeksi. Mitä synti on? Maria on kysellyt sitä monesti pappismiehiltäkin, synnin erikoisasiantuntijoilta. Maria on yli viisikymmentävuotias väsynyt nainen. Tämä on hänen viimeinen päivänsä luostarissa, missä hän on ollut pohtimassa elämäänsä. Luostarin puutarhassa Maria tavoittaa Isä Q:n ja kertoo tälle tarinansa. Maria on saanut tarpeekseen siitä, että naisten osana on taipua. Miehille maailma on luotu valloitettavaksi, ja elämä avautuu seikkailuna. On langenneita, huonoja naisia, mutta kysyykö kukaan miesten puhtauden tai viattomuuden perään. Moraalikäsitykset, jopa sielujen tila tuonpuoleisessa ovat miesten määrittelemiä, ja valtansa herraklubi rakentaa heikkojen ja nöyrien ihmisten varaan.Vepsäläissyntyinen Raisa Lardot (s. 1938) on ammentanut aiheet kirjoihinsa omasta elämästään: lapsuudesta sotavuosina ja pakolaisuudesta, avioliitosta ja avioerosta, omaishoitajan osasta, sivullisuuden tunteesta ja kaipuusta tulla hyväksytyksi.

Inga recensioner än