Littana (e-bok) av Vaula Norrena
Vaula Norrena

Littana e-bok

105 kr
Littana on tositarina kiellettynä lapsena Kiinassa syntyneestä tytöstä. Kiellettynä siksi, että Kiinassa vallitsi yhden lapsen politiikka, ja perheessä oli jo esikoistytär. Perhe halusi saada lisäksi pojan, sillä poikalapsia pidettiin kiinalaisissa perheissä siihen aikaan verrattoman arvokkaina. Mutta toinenkin lapsi syntyi tyttönä. Siitä koitui sekä perheelle että tytölle kovia seuraamuksia. P…
Littana on tositarina kiellettynä lapsena Kiinassa syntyneestä tytöstä. Kiellettynä siksi, että Kiinassa vallitsi yhden lapsen politiikka, ja perheessä oli jo esikoistytär. Perhe halusi saada lisäksi pojan, sillä poikalapsia pidettiin kiinalaisissa perheissä siihen aikaan verrattoman arvokkaina. Mutta toinenkin lapsi syntyi tyttönä. Siitä koitui sekä perheelle että tytölle kovia seuraamuksia. Perhe muutti Suomeen tytön ollessa 5-vuotias. Tyttö oppi pian suomen kielen ja sai toimia vanhempiensa ja näiden tuttavapiirin asiainhoitajana ja lapsityöntekijänä ravintolassa. Hän joutui kamppailemaan identiteetistään kahden kovin erilaisen kulttuurin ristipaineessa kärsien samalla perheen sisäisistä jännitteistä. Ajan mittaan tytöstä kasvoi Jenni Chen-Ye, vastoinkäymisistä huolimatta suomalaisesta yhteiskunnasta paikkansa löytänyt määrätietoinen ja yritteliäs nainen. Littana on ehyt, koskettava ja mukaansatempaava kertomus rikkinäisestä historiasta. Se on tärkeä ja ajankohtainen puheenvuoro maahanmuuttajien asemasta ja kulttuurien kohtaamisesta Suomessa.
E-bok 105 kr
Ljudbok 149 kr
Författare Vaula Norrena (författare)
Förlag Teos
Utgiven 15.01.2026
Längd 297 sidor
Genrer Biografier & Memoarer, Biografier
Språk Finnish
Format epub
Kopieringsskydd Inga
ISBN 9789523634442

Littana on tositarina kiellettynä lapsena Kiinassa syntyneestä tytöstä. Kiellettynä siksi, että Kiinassa vallitsi yhden lapsen politiikka, ja perheessä oli jo esikoistytär. Perhe halusi saada lisäksi pojan, sillä poikalapsia pidettiin kiinalaisissa perheissä siihen aikaan verrattoman arvokkaina. Mutta toinenkin lapsi syntyi tyttönä. Siitä koitui sekä perheelle että tytölle kovia seuraamuksia. Perhe muutti Suomeen tytön ollessa 5-vuotias. Tyttö oppi pian suomen kielen ja sai toimia vanhempiensa ja näiden tuttavapiirin asiainhoitajana ja lapsityöntekijänä ravintolassa. Hän joutui kamppailemaan identiteetistään kahden kovin erilaisen kulttuurin ristipaineessa kärsien samalla perheen sisäisistä jännitteistä. Ajan mittaan tytöstä kasvoi Jenni Chen-Ye, vastoinkäymisistä huolimatta suomalaisesta yhteiskunnasta paikkansa löytänyt määrätietoinen ja yritteliäs nainen. Littana on ehyt, koskettava ja mukaansatempaava kertomus rikkinäisestä historiasta. Se on tärkeä ja ajankohtainen puheenvuoro maahanmuuttajien asemasta ja kulttuurien kohtaamisesta Suomessa.

Inga recensioner än