Kuolema keskiajalla (e-bok) av Jyrki Nissi
Jyrki Nissi

Kuolema keskiajalla e-bok

239 kr
Vahakynttilät palavat, suitsuke tuoksuu, pappi lausuu latinaa ja pirskottaa vihkivettä. Lähestyessään kuolemaa ihminen aloitti siirtymisen tuonpuoleiseen. Ympärille kerääntyneet osasivat tarkkailla lukuisia kuolemasta kieliviä tuntomerkkejä ja esimerkiksi odottaa kolmea viimeistä hengenvetoa. Rajujen ruttoaaltojen myötä kuolemalla ja kuolinhetkellä oli merkittävä uskonnollinen ja kulttuurinen roo…
Vahakynttilät palavat, suitsuke tuoksuu, pappi lausuu latinaa ja pirskottaa vihkivettä. Lähestyessään kuolemaa ihminen aloitti siirtymisen tuonpuoleiseen. Ympärille kerääntyneet osasivat tarkkailla lukuisia kuolemasta kieliviä tuntomerkkejä ja esimerkiksi odottaa kolmea viimeistä hengenvetoa. Rajujen ruttoaaltojen myötä kuolemalla ja kuolinhetkellä oli merkittävä uskonnollinen ja kulttuurinen rooli 1300- ja 1400-lukujen Euroopassa.Kuolema keskiajalla selvittää kiehtovasti, miten ihmiset ja yhteisöt tavoittelivat kokemusta niin sanotusta hyvästä kuolemasta. Vaikka kuolema lomittui osaksi ihmisten arkea, siihen kuului paljon erityisiä rituaaleja ja suuria tunteita. Kirjassa tutustutaan keskiaikaisen kuoleman erityispiirteisiin valmistautumistavoista itse kuoleman hetkeen ja hautajaisrituaaleihin. Aikakaudelle ominaiset kuolleista heräämistä käsittelevät ihmekertomukset paljastavat paljon kuolemaan liittyneistä tavoista ja ajatuksista, ja tällaisia tekstejä tunnetaan niin Ruotsin maaseudulta kuin Italian kaupungeistakin.Teos osoittaa, kuinka merkityksellistä tuonpuoleisuuden ajatteleminen oli aikaisemmin verrattuna hetkessä elämistä korostavaan nykypäivään. Keskiajan ja nykyhetken väliltä löytyy kuitenkin myös yhtäläisyyksiä - kuolevaisuuden käsitteleminen yhdistää ihmisiä tunnetasolla läpi vuosisatojen.
E-bok 239 kr
Ljudbok 259 kr
Författare Jyrki Nissi (författare)
Förlag Gaudeamus
Utgiven 06.09.2023
Längd 381 sidor
Genrer Fackböcker, Historia & Arkeologi
Språk Finnish
Format epub
Kopieringsskydd Vattenmärkt
ISBN 9789523454132

Vahakynttilät palavat, suitsuke tuoksuu, pappi lausuu latinaa ja pirskottaa vihkivettä. Lähestyessään kuolemaa ihminen aloitti siirtymisen tuonpuoleiseen. Ympärille kerääntyneet osasivat tarkkailla lukuisia kuolemasta kieliviä tuntomerkkejä ja esimerkiksi odottaa kolmea viimeistä hengenvetoa. Rajujen ruttoaaltojen myötä kuolemalla ja kuolinhetkellä oli merkittävä uskonnollinen ja kulttuurinen rooli 1300- ja 1400-lukujen Euroopassa.Kuolema keskiajalla selvittää kiehtovasti, miten ihmiset ja yhteisöt tavoittelivat kokemusta niin sanotusta hyvästä kuolemasta. Vaikka kuolema lomittui osaksi ihmisten arkea, siihen kuului paljon erityisiä rituaaleja ja suuria tunteita. Kirjassa tutustutaan keskiaikaisen kuoleman erityispiirteisiin valmistautumistavoista itse kuoleman hetkeen ja hautajaisrituaaleihin. Aikakaudelle ominaiset kuolleista heräämistä käsittelevät ihmekertomukset paljastavat paljon kuolemaan liittyneistä tavoista ja ajatuksista, ja tällaisia tekstejä tunnetaan niin Ruotsin maaseudulta kuin Italian kaupungeistakin.Teos osoittaa, kuinka merkityksellistä tuonpuoleisuuden ajatteleminen oli aikaisemmin verrattuna hetkessä elämistä korostavaan nykypäivään. Keskiajan ja nykyhetken väliltä löytyy kuitenkin myös yhtäläisyyksiä - kuolevaisuuden käsitteleminen yhdistää ihmisiä tunnetasolla läpi vuosisatojen.

Inga recensioner än