Ihmiskunnan nousu (e-bok) av Oded Galor
Oded Galor

Ihmiskunnan nousu e-bok

239 kr
Ihminen on lajeista rikkain Palkittu israelilaisekonomisti Oded Galor pohtii tietokirjassaan Ihmiskunnan nousu, miten ihminen onnistui saavuttamaan ennennäkemättömän elintason ja miksi vauraus on jakautunut maapallolla niin epätasaisesti. Vuosituhansien ajan ihmiskunta lisääntyi, levittäytyi uusille elinalueille ja pyrki parantamaan elinolosuhteitaan mutta pitkällä tähtäimellä epäonnistui pyrkimy…
Ihminen on lajeista rikkain Palkittu israelilaisekonomisti Oded Galor pohtii tietokirjassaan Ihmiskunnan nousu, miten ihminen onnistui saavuttamaan ennennäkemättömän elintason ja miksi vauraus on jakautunut maapallolla niin epätasaisesti. Vuosituhansien ajan ihmiskunta lisääntyi, levittäytyi uusille elinalueille ja pyrki parantamaan elinolosuhteitaan mutta pitkällä tähtäimellä epäonnistui pyrkimyksessään. Teknologisesta kehityksestä huolimatta väestönkasvu piti huolen siitä, ettei ruokaa riittänyt aiempaa enempää. Ihmiskunta ponnisteli köyhyysansassa.1700-luvun loppupuolella tilanne alkoi muuttua. Teollistumisen myötä Länsi-Euroopassa elintaso alkoi nousta väestönkasvusta huolimatta. Ihmiskunnan nousussa yhtenä aikamme kiinnostavimpana ajattelijana pidetty taloustieteilijä Oded Galor esittää syitä, jotka tähän vaikuttivat. Teoksessaan Galor pohtii myös sitä, miksi hyvinvointi on jakautunut maapallolla epätasaisesti ja mikseivät länsimaailman kehitysaputoimet useinkaan tuota haluttua lopputulosta.Etsiessään vastauksia ihmiskunnan nousun ja epätasa-arvon kysymyksiin Galor yhdistää kirjassaan taloustiedettä, historiaa, arkeologiaa, antropologiaa, matematiikkaa ja luonnontieteitä. Tuloksena on silmiä avaava lukuelämys.
E-bok 239 kr
Ljudbok 239 kr
Författare Oded Galor (författare), Tero Valkonen (översättare)
Förlag Bazar (WSOY)
Utgiven 26.04.2022
Genrer Fackböcker, Historia & Arkeologi
Språk Finnish
Format epub
Kopieringsskydd Vattenmärkt
ISBN 9789523764415

Ihminen on lajeista rikkain Palkittu israelilaisekonomisti Oded Galor pohtii tietokirjassaan Ihmiskunnan nousu, miten ihminen onnistui saavuttamaan ennennäkemättömän elintason ja miksi vauraus on jakautunut maapallolla niin epätasaisesti. Vuosituhansien ajan ihmiskunta lisääntyi, levittäytyi uusille elinalueille ja pyrki parantamaan elinolosuhteitaan mutta pitkällä tähtäimellä epäonnistui pyrkimyksessään. Teknologisesta kehityksestä huolimatta väestönkasvu piti huolen siitä, ettei ruokaa riittänyt aiempaa enempää. Ihmiskunta ponnisteli köyhyysansassa.1700-luvun loppupuolella tilanne alkoi muuttua. Teollistumisen myötä Länsi-Euroopassa elintaso alkoi nousta väestönkasvusta huolimatta. Ihmiskunnan nousussa yhtenä aikamme kiinnostavimpana ajattelijana pidetty taloustieteilijä Oded Galor esittää syitä, jotka tähän vaikuttivat. Teoksessaan Galor pohtii myös sitä, miksi hyvinvointi on jakautunut maapallolla epätasaisesti ja mikseivät länsimaailman kehitysaputoimet useinkaan tuota haluttua lopputulosta.Etsiessään vastauksia ihmiskunnan nousun ja epätasa-arvon kysymyksiin Galor yhdistää kirjassaan taloustiedettä, historiaa, arkeologiaa, antropologiaa, matematiikkaa ja luonnontieteitä. Tuloksena on silmiä avaava lukuelämys.

Inga recensioner än