Tähti (e-bok) av Lilith
Lilith

Tähti e-bok

89 kr
Musiikkiurasta haaveileva nuori ja kokematon Iiris saa pestin maailman kuuluisimpiin kuuluvan bändin solistin Vilhelm Coxin palveluksessa ja pitää itseään varsinaisena onnenpekkana. Melkein heti käy kuitenkin ilmi, että Vilhelm haluaisi Iiriksen myös vuoteeseensa.Karismaattisen ja ihaillun rocktähden vetovoimaa on vaikea vastustaa, eikä ole kovin yllättävää, että Iiris antaa pian periksi. Nautinn…
Musiikkiurasta haaveileva nuori ja kokematon Iiris saa pestin maailman kuuluisimpiin kuuluvan bändin solistin Vilhelm Coxin palveluksessa ja pitää itseään varsinaisena onnenpekkana. Melkein heti käy kuitenkin ilmi, että Vilhelm haluaisi Iiriksen myös vuoteeseensa.Karismaattisen ja ihaillun rocktähden vetovoimaa on vaikea vastustaa, eikä ole kovin yllättävää, että Iiris antaa pian periksi. Nautinnolla on kuitenkin hintansa, ja hän joutuu keskelle rumaa seksiskandaalia. Häpeissään ja itseään etsiessään Iiris ajautuu vaarallisiinkin piireihin, mutta löytää myös ihmisen, joka tuntuu olevan hänestä kiinnostunut muutenkin kuin vain seksikumppanina. Duncan on Vilhelmin lähin avustaja ja hän ehdottaa Iirikselle yhteistyötä musiikin saralla. Ajan myötä sekä Duncanin että Vilhelmin salaisuudet paljastuvat ja vähitellen Iirikselle selviää myös, kenelle hänen sydämensä kuuluu. Mutta haluaako kukaan hänen sydäntään - vai ovatko onnelliset loput tarkoitettu vain lauluihin? 
E-bok 89 kr
Författare Lilith (författare)
Utgiven 08.04.2026
Genrer Erotik, Romantik
Språk Finnish
Format epub
Kopieringsskydd Okänt
ISBN 9789527451335

Musiikkiurasta haaveileva nuori ja kokematon Iiris saa pestin maailman kuuluisimpiin kuuluvan bändin solistin Vilhelm Coxin palveluksessa ja pitää itseään varsinaisena onnenpekkana. Melkein heti käy kuitenkin ilmi, että Vilhelm haluaisi Iiriksen myös vuoteeseensa.Karismaattisen ja ihaillun rocktähden vetovoimaa on vaikea vastustaa, eikä ole kovin yllättävää, että Iiris antaa pian periksi. Nautinnolla on kuitenkin hintansa, ja hän joutuu keskelle rumaa seksiskandaalia. Häpeissään ja itseään etsiessään Iiris ajautuu vaarallisiinkin piireihin, mutta löytää myös ihmisen, joka tuntuu olevan hänestä kiinnostunut muutenkin kuin vain seksikumppanina. Duncan on Vilhelmin lähin avustaja ja hän ehdottaa Iirikselle yhteistyötä musiikin saralla. Ajan myötä sekä Duncanin että Vilhelmin salaisuudet paljastuvat ja vähitellen Iirikselle selviää myös, kenelle hänen sydämensä kuuluu. Mutta haluaako kukaan hänen sydäntään - vai ovatko onnelliset loput tarkoitettu vain lauluihin? 

Inga recensioner än