Veren perintö (e-bok) av Viktor Kärki
Viktor Kärki

Veren perintö e-bok

159 kr
Espoon Leppävaarassa tapahtuu jälleen. Kauppias Kärkkäisen arkinen työaamu alkaa kuin mikä tahansa aamu: tuttu vanhus vanhan koiransa kanssa saapuu varhaisille aamuostoksille. Päivä saa odottamattoman käänteen, kun kauppias havaitsee koiran kantavan suussaan veristä ihmiskättä. Mikä merkillisintä, irtokädessä on kuusi sormea. Komisario Otto Kettunen määrätään tutkinnanjohtajaksi. Hän perehtyy huo…
Espoon Leppävaarassa tapahtuu jälleen. Kauppias Kärkkäisen arkinen työaamu alkaa kuin mikä tahansa aamu: tuttu vanhus vanhan koiransa kanssa saapuu varhaisille aamuostoksille. Päivä saa odottamattoman käänteen, kun kauppias havaitsee koiran kantavan suussaan veristä ihmiskättä. Mikä merkillisintä, irtokädessä on kuusi sormea. Komisario Otto Kettunen määrätään tutkinnanjohtajaksi. Hän perehtyy huolellisesti aiemmin Espoon poliisia työllistäneisiin murhasarjoihin. Kettusen käyrävartisen piipun koppa ei juuri ehdi jäähtyä, ja monet nisukahvit on keitettävä pohdittaessa tätä hankalaa juttua. Piipun lisäksi syttyy lämpimiä tunteita viehättävän työparin, poliisipäällikkö Lala Anneli Salokanteleen seurassa. Tapauksen tutkijoilla on niukasti johtolankoja, mutta vahva epäilys. Olisiko monessa sukupolvessa raakoja rikoksia tehnyttä Kiralyn sukua vielä elossa? Eikö suvun kirous koskaan raukea?
E-bok 159 kr
Författare Viktor Kärki (författare)
Förlag Books on Demand
Utgiven 14.07.2026
Längd 272 sidor
Genrer Deckare
Språk Finnish
Format epub
Kopieringsskydd Vattenmärkt
ISBN 9789528951131

Espoon Leppävaarassa tapahtuu jälleen. Kauppias Kärkkäisen arkinen työaamu alkaa kuin mikä tahansa aamu: tuttu vanhus vanhan koiransa kanssa saapuu varhaisille aamuostoksille. Päivä saa odottamattoman käänteen, kun kauppias havaitsee koiran kantavan suussaan veristä ihmiskättä. Mikä merkillisintä, irtokädessä on kuusi sormea. Komisario Otto Kettunen määrätään tutkinnanjohtajaksi. Hän perehtyy huolellisesti aiemmin Espoon poliisia työllistäneisiin murhasarjoihin. Kettusen käyrävartisen piipun koppa ei juuri ehdi jäähtyä, ja monet nisukahvit on keitettävä pohdittaessa tätä hankalaa juttua. Piipun lisäksi syttyy lämpimiä tunteita viehättävän työparin, poliisipäällikkö Lala Anneli Salokanteleen seurassa. Tapauksen tutkijoilla on niukasti johtolankoja, mutta vahva epäilys. Olisiko monessa sukupolvessa raakoja rikoksia tehnyttä Kiralyn sukua vielä elossa? Eikö suvun kirous koskaan raukea?

Inga recensioner än